Moikka, Ajattelin kertoa teillekin tälläisestä uudesta (tai varmaan jo vanhasta, mutta mulle uudesta!) jutusta, jonka olen bongannut jo muutamista blogeista. Kuulosti sen verran kivalle ja helpolle keinolle hankkia tuotteita testattavaksi, että päätin itsekin liittyä.
Eli nyt olen itsekin Buzzador. Osa teistä on varmaan tästä jo tosiaan muutamista blogeista lukenutkin, mutta ajattelin avata tätä hieman omassakin blogissa. Sillä jatkossa mahdollisesti kampanjoihin mukaan päästessäni täälläkin tulee lukemaan enemmän Buzzador juttuja. Tulen kyllä aina mainitsemaan, jos jotkui tuotteet olen tätä kautta saanut testailtaviksi.
Liittyminen Buzzadoriksi oli erittäin helppoa. Lisäksi se ei kustantanut mitään. Liittyessäni valitsin muutamia kiinnostuksen kohteita, joiden perusteella minulle sitten suositellaan kampanjoita. Kampanjoihin valitaan osallistujat. Valitut sitten pääsevät testailemaan kampanjatuotteita. Sitten buzzadorit (eli minäkin) kerron kokemuksistani esimerkiksi Facebookissa tai täällä blogissa. :)
Eli vielä selkeämmin selostettuna (lainattu Buzzador-sivulta):
Buzzadorina
saat mahdollisuuden päästä testaamaan uusia tuotteita ja palveluita
ilmaiseksi, sekä kertoa ystävillesi niistä. Useimmissa kampanjoissa myös
ystäväsi saavat mahdollisuuden päästä osallistumaan tuotteiden ja
palveluiden testaamiseen.
Jos sinua alkoi toimiminen Buzzadorina kiinnostaa, voit liittyä siihen esimerkiksi täältä. (Tätä linkkiä käyttämällä minulle tulee Buzzador-pisteitä liittymisestäsi!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti